Kevät ja kiinalainen uusi vuosi lähestyy kovaa vauhtia, kun nykyinen tiikerin vuosi päättyy huomenna 21.1 ja vaihtuu uuteen sykliin, jäniksen vuoteen.
Mikäli uskoo kiinalaisen horoskoopin asiantuntijoita, on vuodesta 2023 tulossa kaikin puolin sopusointuinen ja rauhallinen.
Kiivaan tiikeri vuoden jälkeen jäniksen vuosi on tarjoamassa uutta toivoa, rentoutumista ja tiiviimpiä ihmissuhteita. Ihmiset etsivät tasapainoisempaa elämää jäniksen vuonna, The Japan Times kertoo.
Sanotaan myös, että jäniksen vuosi edustaa sovintoa, diplomaattisia ratkaisuja sekä uusia tilaisuuksia. On tärkeää ottaa toiset ihmiset sekä luonto huomioon omia valintojaan tehdessään, edistää ja tukea heikko-osaisempien hyvinvointia.

Lumo tekee myös parhaansa näiden asioiden edistämiseksi ja järjestämme pitkin kevättä tunteja, joiden tuotosta osa ohjataan hätäapurahastoihin sekä hyväntekeväisyyteen.
Haluamme myös palvella ihanaa Lumo yhteisöä mahdollisimman hyvin ja toiveistanne kuukausi kortit palaavatkin takaisin myyntiin heti helmikuusta 2023 alkaen.
Lisäämme myös uusia viikkotunteja kalenteriin ja pääset jo nyt varaamaan niitä, kun Jutta on aloittanut ti illoissa Lumo Aroma Yin tunnit, Tia aloittaa torstai illoissa Vinyasa flow sekä YinYang tunnit sekä Elina pe illoissa Lempeä Flow +sointumaljat ihanuuden.
Alla myös listattuna alkukevään 2023 SPECIAL TUNNIT / KURSSIT: (Huom. pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin)
TAMMIKUU KURSSIT/ SPECIAL TUNNIT
SU 22.01 SPECIAL PRANA / Hanna
LA 28.01 SPECIAL VINYASA / Jutta
KE 25.01 GROUNDING YIN / Minna ja Janina
HELMIKUU KURSSIT/ SPECIAL TUNNIT
SU 05.02 SPECIAL PRANA / Hanna
TO 09.02 LUMO AROMA YIN BLISS / Tia ja Janina
LA 11.02 SPECIAL SIVANANDA / Jutta
SU 12.2 TRE KURSSI / Maija
KE 15.02 GROUNDING YIN/ Minna ja Janina
LA 18.2 REST & RESTORE YIN +ÄÄNIMALJAT / Elina
SU 19.02 SUPPORT UKRAINE SPECIAL YINYANG/Helena
KE 22.02 GROUNDING YIN / Minna ja Janina
MAALISKUU KURSSIT/ SPECIAL TUNNIT
KE 1.3 SUPPORT UNWOMAN /Tyttöjen ja naisen oikeudet GROUNDING YIN / Minna ja Janina
SU 5.3 SPECIAL VINYASA / Outi
SU 12.03 SPECIAL PRANA / Hanna
LA 18.3. SPRING AWAKENING – mini päiväretriitti / Elina
LA 25.03 SPRING SPECIAL YINYANG / Jutta
KE 29.3 GROUNDING YIN / Minna ja Janina
HUHTIKUU KURSSIT/ SPECIAL TUNNIT
LA 1.4. FLOW & INSPIRE / Elina
PE 7.4 PITKÄN PERJANTAIN LUMO AROMA YIN BLISS / Janina ja Tia
KE 12.4 SUPPORT MAMA EARTH GROUNDING YIN / Minna ja Janina
SU 16.4 SPECIAL VINYASA / Outi
PE 21.4 TOTAL YIN/ Jouni
KE 26.4 GROUNDING YIN / Minna ja Janina
LA 29.4 SPECIAL SIVANANDA / Jutta
SUPPORT tunneista tilitämme 10- 15€ / osallistuja teeman mukaisesti joko hädässä olevien naisten/ lasten hyväksi (UNWOMAN), luonnonsuojeluun (SUOMEN LUONNONSUOJELU LIITTO) tai Ukrainan hätäapuun (UNICEF). Kevät auringon lämmittäessä ja lumien sulaessa, lisäilemme kalenteriin myös muutaman Lumoava Metsäjooga tunnin (SUPPORT MAMA EARTH teemalla) ihanan Sarin johdolla.

Suuren kysynnän vuoksi, käynnistämme jälleen 21.-27.01 2023 joogamatto kampanjan, jolloin voit tilata itsellesi tai läheisellesi pumpulisen pehmeän ja ihanan lämpimän lampaanvillamaton (Ps. tässä lumoava ystävänpäivä lahjaidea <3)
Pääset tutustumaan näytemattoon Lumossa ja voit tilata oman 100% lampaanvillaisen joogamaton suoraan Lumon studiolle ilman toimituskuluja (säästösi 10.90€)
Saamme mattoja yhteistilauksella hintaan 107 € / kpl ja voit merkitä tilauksesi ja yhteystietosi Lumosta löytyvään lomakkeeseen 27.01 2023 mennessä. Pääset noutamaan mattosi studiolta viikolla 6, saaden laskun sähköpostiisi ennen sitä.
Pehmeää loikkaa jäniksen vuoteen ja lempeän raikkaita tuulia kevääseen, voi hyvin
Lämmöllä
Janina & Lumo Family