Raikasta ja valontäyteistä alkanutta vuotta sinulle Lumoava <3

Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää ja olet nauttinut talven taiasta ja sen tuomasta lumivaipasta.


Luonto näyttää henkeäsalpaavan kauniilta ja on ihana seurata lasten välitöntä riemua pulkkamäessä, punaisia poskia ulkona liikkumisesta. Onnellisena siitä, että meille kaikille on suotu lahjaksi mahdollisuus, liikkumisen iloon ja sen synnyttämään hyvään oloon puhtaassa luonnossa.
Kaivaten ja ikävöiden reippailun rinnalle myös taolla olevia, kertakaikkisen lumoavia mattomatkoja yhdessä kanssanne.

Jännittyneinä odotimmekin uusia linjauksia rajoitusten / suositusten suhteen, jotka julkaistiin tänään.
Alla kopioitu teksti Espoon Kaupungin sivuilta:


”Koronakoordinaatioryhmä linjasi 5.1.2021 kokouksessaan voimassa olevien rajoitusten ja suositusten voimassaolon jatkamisesta 31.1.2021 saakka. Voimassaoloajan jatkamisella torjutaan epidemian ja uuden virusmuunnoksen leviämisen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ylikuormittumisen uhkaa. Määräaikaisia suosituksia ja rajoituksia jatketaan uuden määräajan jälkeen edelleen tarvittaessa.”
Tämän myötä joudumme siis odottamaan ainakin tammikuun loppuun saakka oviemme aukaisua. Ikävä on hirmuinen, mutta yritetään kaikki vielä tsempata ja jaksaa yhteisen tulevaisuuden vuoksi.


Riskiryhmäläisten terveys ja elämä on edelleenkin vaakalaudalla, mutta vastuullisesti yhdessä toimien voimme auttaa heikompia sekä ylikuormittunutta hoitohenkilöstöä selviytymään tämä yli.

Kuten talven jää ja lumikin sulaa aikanaan, myös tämäkin elämänvaihe jää vielä taakse.


Toivomme jättävämme menneestä ajasta sellaiset muistot, joita voimme muistella henkisenä kasvutarinana ja nähdä myös sen hyvän, jonka yhteinen kriisi parhaimmillaan synnyttää.
Meille tämä kollektiivinen hyvä on näyttäytynyt koskettavalla tavalla. Olette välittäneet, tarjonneet apuanne ja kulkeneet rinnallamme koko ajan.
Olemme sanattoman kiitollisia kaikesta tuestanne ja kannustuksesta, jonka olemme saaneet kokea <3


Lumo yhteisön vahva side pitää ja antaa suunnattomasti voimia ja luottamusta tulevaisuuteen.
Annetaan Lumomaisen kauniin energian hehkua kirkkaana ja hieman keväämmällä viimeistään nautitaan livetunneista studion sekä kartanonkin upeassa tunnelmassa.


Siihen saakka joogaamme turvallisesti ruudun takaa Online tuntiemme puitteissa sekä raikkaassa ulkoilmassa, metsän sylissä hengitellen.


Tarjoamme myös yksityistunteja / hoitolapalveluita, sekä pidämme lumoavaa puotiamme auki pienimuotoisesti erikseen sovittuina aikoina.
Mikäli haluaisit tulla vaikka tee tai joogaväline ostoksille, voit soittaa Janinalle 050-5433280 ja sopia sinulle parhaiten sopivimman ajan vierailla studiolla. Lämpimästi tervetuloa <3

Sydämellinen kiitos, kun olet osa Lumo yhteisöämme ja jaksat edelleenkin odottaa.
Olet meille tärkeä ja arvokas.


PS. Mikäli olisit käyttänyt vuodenvaihteessa liikuntaetujasi Lumoon ja et olisi siitä viestitellyt meille , laitathan kiltti meiliä / soittele, jotta huomaamme tallentaa etusi asiakasprofiiliisi odottamaan sinua, kiitos <3

Pidetään huolta itsestämme sekä toisistamme.

Halaus,
Lumo Family

Processing...
Scroll to Top